maanantai 18. maaliskuuta 2013

Canberra´s 100th Birthday

Canberra, tuo Australian pääkaupunki n. 270 km Sydneystä lounaaseen, täytti viime viikolla 100 vuotta. Kaupunkihan perustettiin kompromissiratkaisuna vuonna 1908, kun Sydney ja Melbourne, Australian suurimmat kaupungit, eivät päässeet yhteisymmärrykseen kummasta tehdään pääkaupunki. Asemakaavasta järjestettiin kilpailu ja voittajan suunnitelman mukaan kaupunkia alettiin kyhäämään kasaan. Tämä suunnitelmallisuus näkyy toden totta kaupungissa, on suoraa linjaa ja liikenneympyrää, tekojärveä ja tarkkaan suunniteltua arkkitehtuuria. Olin yllättynyt kuinka erilainen ja pienempi Canberra on Sydneyyn verrattuna, jotenkin odotin samanmoista liikennekaaosta ja sekamelskaa, mutta nämä puuttui täysin jopa aution tuntuisesta Canberrasta. Yhtäkkinen selkeys ja suunnitelmallisuus oli ehkä virkistävää, mutta vaikutti väistämättäkin jotenkin teennäiseltä, tietenkin kun kaikki oli niin tekemällä tehtyä. Kiva oli nähdä mistä tätä maata johdetaan, mutta kyllä Sydney on paaaljon kivempi kaupunki kaikessa rosoisuudessaan lukuisine rantoineen. Muutamia kuvia!

Sightseeing aloitettiin ulkoiluttamalla Angry Birdsiä tekojärvellä.

Sikaosaston iloinen matkustaja.
Selkeää!


Sitä ei voi alittaa, sitä ei voi ylittää, pitää mennä välistä!



Vanha parlamenttitalo.

Narri Naurattaja Ruusupuutarhassa. 

Ruusupuutarha ei ollut enää kukkeimmassa loistossaan, mut ihanan tuoksuinen silti!


Uusi ja hieno parlamenttitalo. Käytiin ihan sisälläkin.


Queen Elisabethin terassilla.

Parlamenttitalon katolla.


Tästä kohti lähti noi kolme isoa suoraa tietä..





Katollakin voi kasvaa nurmikko!


Päivän päätteeksi käytiin vielä näköalatornilla ihastelemassa maisemia.
Ihan menis melkein kotirollosta Ounasvaaran lintutornista!



Mukavaa alkanutta viikkoa!
-Mari & pojat

2 kommenttia:

  1. Heippa Mari!

    Oli tosi kiva tavata (taas) lauantaina, vaikka vähän aikaa raksuttikin tyhjää kun yritin miettiä, että mistä sinut tunnen! Kiva löytää tämä sinun blogisi myöskin ja olis mukava tavata vaikka kahville tai lounaalle?

    Canberran kuvat näyttää muuten tosi kivoilta. Eipä ole tullut itsellä käytyä siellä moneen vuoteen, eikä oikeastaan sillai kunnolla koskaan :-/

    Mukavaa viikon alkua!


    Maria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Maria! :)
      No niin oli, tosi hauska sattuma, tämä on niin pieni tämä suomalaisten maailma!;) Blogi on lähinnä mummoille ym. mutta toimii nykyään myös pienenä matkapäiväkirjana:) Ilman muuta voidaan tavata, mullahan on päivät pitkät aikaa tietty Veikka mukana messissä. Laitan sulle vaikka privana vielä viestiä :)Käykää ihmeessä joskus myös Canberrassa pyörähtämässä!
      -Mari

      Poista