Just the two of us

Odottavan aika on superpitkä. Odotan koko ajan soittoa tai meiliä kuinka meidän asuntoasia etenee, saadaanko se vai ei. En pysty ajattelemaan enkä tekemään juurikaan mitään muuta, jäkitän vaan tässä koneella ja tuijotan puhelintani (kunnes Veikka siis herää päiksyiltänsä). Olo on todella kärsimätön ja nyt pitäs vaan lähteä jonnekin tästä kärsimästä. Uskon ja toivon parasta ja pelkään pahinta, enkä edes halua miettiä ettei saatais sitä.

Hemmo on siis reilun viikon työmatkalla Saksassa Deggendorfissa verestämässä vanhoja hyviä muistoja ja mun olo on hieman orpo ja yksinäinen, varsinki iltaisin. En tunne vielä ketään täältä ja kaipaan sosiaalisia suhteita ja kaikenmaailman tekemistä päivittäin. Ikävä Ninnua, mummoja ja pappaa, Kisun maratonpuheluita, Helmiä ja Inkaa, kaikkia! Tiiän et tilanne on väliaikainen, päästään kohta muuttamaan ja luomaan niitä arkirutiineja oikein kunnolla ja sitä kautta tutustumaan myös muihin ihmisiin. Lisäksi tänne on muuttamassa kaveri jos toinenkin Suomesta, joten tiedän et tilanne muuttuu varmasti parempaan. Kunhan vaan… päästään muuttamaan!

Ystäväni Tiina lennähtää tänne 1,5 viikon päästä vuodeksi ja tulee meille alkuun asumaan, juuri hyvään saumaan pahvilaatikkojen keskelle toivottavasti! Ihanaa saada seuraa ”tyttöjen juttuihin” ja sit lähdetään kyllä Sydneyn yöhönkin pyörähtään, ai kamala! ;) Tuntuu vähän siltä, että tässä vois olla nyt vähän ”tyyntä ennen myrskyä”, JOS kaikki menee suunnitelman mukaan, niin ens viikolla meillä on asunto, Hemmo tulee, saadaan tavarat, päästään muuttaan ja Tiinakin vielä pörähtää paikalle! Kuin mahtista! Täytyy nyt vaan malttaa vielä hetki, mutta miten?


Where did you come from, you dark clouds


Bondin hiekkaa jalkojen alla


Pyöriikö maailma vai minä. kertokaa!

No mut nyt me hurautetaan Veksun kans läheiseen ostoskeskukseen kuluttamaan aikaa ja kauppaan, palataanpa toivottavasti kera hyvien uutisten!

Moiskismoi!
Mari