sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Playing Around

Saksalaisten ystäviemme viimeisenä lomapäivänä otettiin ihan rennosti ja mentiin hengailemaan läheiseen leikkipuistoon ja rannalle. Syksy on tosissaan tullut, tuuli on kylmä eikä aurinko vaan jaksa lämmittää meitä enää tarpeeksi. Se on teidän vuoro nyt saada osanne siitä mollukasta. On siis lisättävä vaatteita! Kuin oudolta tuntuukaan laittaa sukat ja kengät jalkaan, neljän kuukauden flipflop tassuttelun jälkeen. Ja farkut tuntuu kans jotenkin tosi ahistavilta, enkä oo ees lihonu, kait ;) No kai tähän taas tottuu, katoin netistä että marraskuussa alkaa taas olla lämmintä ja kesä. Sitä odotellessa.. Ja mehän tullaan tähän tietoon elokuuksi Suomeen lämmittelemään, toivotaan että sinne tulis kans kuumista kuumin kesä!

Pientä haikeutta oli kylmyyden lisäksi myös ilmassa. Ystävät on ihan parasta, enkä voinu olla miettimättä missä ja milloinhan näitäkin ihmisiä taas näkee seuraavan kerran. Elämä menee niin nopeeta. Mut onneksi on näitä ystäviä, joiden kanssa juttu jatkuu mihin se jäi vaikka ei nähtäiskään pitkiin aikoihin. Ehkä me mennään vielä joskus Saksaan, tai he tulevat tänne uudestaan tai missä sitten asutaankaan seuraavaksi, mutta kyllähän me vielä nähdään :) Se on vaan Auf Wiedersehen, eli suoraan käännettynä seuraavaan kertaan kun nähdään! Photobucket
     Veikka menossa puistoon pelaamaan palloa. Photobucket
     Down Underissa kuusetkin kasvaa väärinpäin. Tai siis oikeinpäin sieltä katottuna ;) Photobucket
     Lähileikkipuisto sijaitsee ihan rannan tuntumassa. Paikalliset äidit on siellä märkäpuvut päällä lautojensa  
     kanssa ja käyvät vuorotellen vedessä. Millonkahan mie? Ens kesänä? Photobucket
     Viel Spass!Photobucket
     Maailman suurimmalla hiekkalaatikolla :) On the world´s biggest sandbox :)Photobucket Photobucket
     Ich freue mich sehr, euch wieder zu sehen. Photobucket Photobucket
      Taas näitä typeriä kieltoja ;) Photobucket
     Veikka sai ikioman vompatin muistoksi. Sen nimi on Sebastian ja se tykkää omenasta.
     Veikka hat seine eigene Vompat bekommen. Er heisst Sebastian und er magt Apfel.Photobucket
     "Veikka laita huulet törölle ja anna pusu!" "Mmmmmmm..."

 Raikkain syysterveisin / Viele liebe Grüsse,

 <3 Mari

4 kommenttia:

  1. Veikka on kyllä niin huipun ilmeikäs :D keltä lie periny. Hauskoja nuo rannan hybbykuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, enpä vaan tiiä! Mut hauska se on kyllä:) Niinkö mieki;) Et kai sit multa:D

      Poista
  2. No just, mullekin kelpais tollanen leikkipuistoelämä!! Ihania kuvia taas kerran :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kyllähän tuolla on hieman miellyttävämpi itelläkin olla, ku pimeessä pakkasessa yksin;) Eikä ole sitä kielentarttumisvaaraakaan;D

      Poista